Suku

Suku

perjantai 20. toukokuuta 2016

5-vee hampparit

Riia tarjosi.













Pihalla







Meillä on hyvin erilaiset pihallaolijakoirat. Kaikki lähtevät innolla ulos, mutta jos ihminen ei tule mukaan, touhu rauhoittuu. Rambo tutkii hetken meininkiä ja jää sitten istumaan oven taakse, jos vaikka pääsisi takaisin sisään. Riia tutkii myös tilanteen ja alkaa sitten syömään luuta tai vaan nauttimaan auringosta. Romeo tutkii tarkkaan, että mitä Riia tekee ja sitten joko
seurailee sitä tai käy heittämässä pienen tarkastus(pissa)kierroksen takapihalle ja käy pötköttämään jonnekin. 

Kun sitten ihminen on myös pihalla, sitä voi alkuun touhuta, juosta, haukkua ja fiilistellä pihallaoloa ja sitten rauhoittua, jos ihminen alkaa tehdä jotain tylsää, kuten istuttaa kukkia tms. Välillä pitää ilmoittaa pihaan tulevat autot ja ihmiset, mutta aika hyvin se jää siihen ilmoittamiseen eikä "tilanne jää päälle". Pyrimme kuitenkin, että pihalla ollaan suhteellisen hissukseen. Vielä kun saadaan kunnon portti tuohon niin avot! Muutoin piha onkin hyvin aidattu.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016